Olen toiminut koko aikuisikäni graafisella alalla. Ensin 10 vuotta palkkatöissä ja 2009 lähtien yksinyrittäjänä. Mikä sai minut muuttamaan kantani yrittäjyydestä?
Äitini ja kaksi veljeäni ovat olleet yrittäjiä. Sanoinkin ennen, että olen perinyt isäni varovaisen luonteen. Olihan se varmaa, ainakin siihen aikaan, kun oli palkkatyöläisenä vakituinen työpaikka ja säännöllinen tulo.
Toisin kävi. Vuonna 2005 vietin puolen vuoden työttömyysjakson. Sinä aikana kävin Työvoimatoimiston yrittäjyyskurssin. Kurssi nosti kynnystä lähteä yrittäjäksi. Oli aikamoista budjetin laskemista ja numeroiden pyörittelyä. Koin sen liian vaikeaksi. Minusta ei tule yrittäjää. Onneksi pääsin takaisin palkkatöihin, ei tarvinnut stressata työasioilla sen enempää.
Sain vakituisen työpaikan digimainostoimistosta. Kollegani ehdotti, että lähdettäisiin opiskelemaan Yrittäjän ammattitutkintoa. Työnantaja näytti opiskelulle vihreää valoa, oltiinhan me kehittämässä hänen yritystään. Ei meistä kummastakaan yrittäjää ollut tulossa.
Samoihin aikoihin tapasin toisella paikkakunnalla asuvan miehen. Välimatkaa kertyi parisataa kilometriä. Kotiemme väliä sahattiin puolentoista vuoden ajan. Työskentelin mainostoimistossa, olin vuokrattuna makeistehtaan markkinointiosastolla sekä opiskelin yrittäjän ammattitutkintoa. Huh! Pidemmän päälle se otti koville. Ratkaisuja oli tehtävä. Parisuhteen myötä halusin muuttaa yhteiseen kotiin. Irtisanouduin työpaikasta, myin asunnon ja muutin Keski-Suomesta Pirkanmaalle. Oli joulu 2008. Muistan jouluaaton vanhempieni luona, kesken ruokailun iski paniikkikohtaus. Olin syksyn ajan puurtanut sata lasissa ja juuri saanut muuttokuorman purettua, kun pääsi rauhoittumaan äidin jouluruokien pariin. Tajusin, että isoja päätöksiä oli tullut tehtyä.
Elettiin tammikuuta 2009. Tarkoitukseni oli huilata hetken ja kerätä voimia. Yrittäjän ammattitutkinto oli loppusuoralla. Kokoonnuttiin ryhmän kanssa kolmen kuukauden välein viikonloppuleirille. Olin tokavikalla kerralla illan hämärissä tunnelmissa luvannut toisille kurssilaisille, että tuon viimeiselle kerralle starttirahapäätöksen nähtäville. Aamulla herättyäni kaduin lupaustani, sillä minusta ei pitänyt ikinä tulla yrittäjää.
Olin kirppispöytää laittamassa pystyyn, kun yhdestä aiemmasta työpaikastani soitettiin. ”Joko sinulla on yritys pystyssä, olisi töitä tarjolla.” No ei ollut yritystä, mutta siihen jäi kirppispöydän pystytys. Parin viikon päästä sain starttirahapäätöksen ja kaupparekisteristä y-tunnuksen. Työpöytä sijoitettiin makuuhuoneen nurkkaan ja siitä se yrittäjyys alkoi, 5.2.2009.
Starttasin yrityksen kahdella nimellä. Minpack suunnitteli pakkauksia ja Naisdesign toteutti mainostoimistopalveluita kohdennettuna naisyrittäjille. Mistä saisin asiakkaita ja missä markkinoin palveluitani? Olin uusi yrittäjä, uudella paikkakunnalla, mistä en tuntenut ketään. Pienellä paikkakunnalla tuskin olisi ollut tarpeeksi asiakkaita, joten verkot oli heitettävä pidemmälle. Facebook oli tullut vuotta aiemmin. Mietin, että se voisi toimia markkinointikanavana. Perustin Facebookiin Naisyrittäjät-ryhmän. Säännöiksi määrittelin, että ryhmässä saa mainostaa omia tuotteitaan ja palveluitaan, sekä käydä keskustelua yrittäjyyteen liittyen. Jäseniä liittyi parhaimmilla toistasataa päivässä. Nyt 13 vuotta myöhemmin Naisyrittäjät-ryhmässä on yli 64 000 jäsentä. Suurin osa asiakkaistani on tullut ryhmän kautta.
Nykyään yritykseni sijaitsee Hämeessä, Janakkalan Turengissa. Alkuvuodesta 2022 yhdistin Minpackin ja Naisdesignin toiminnot uuden yritysnimen alle. Uudistuminen oli parin vuoden projekti, johon sain apua Yksinyrittäjäakatemian Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnosta. Uusi nimi on Invisual. Invisualin palveluihin kuuluu yritys- ja brändi-ilmeet, painopalvelut, pakkaussuunnittelu ja visualisointi. https://invisual.fi/
En vaihtaisi yritystoimintaa pois, menisi 13 vuoden urakka hukkaan. Pidän siitä, että saan olla itseni rouva. Yrittäjänä olen vastuussa kaikesta ja se tuo vapautta ja vastuuta sopivassa määrin. Teen työni omiin nimiin. Vaikka mikään ei ole varmaa, eikä seuraavan kuukauden palkasta ole tietoakaan, sen olen jo tähän ikään mennessä oppinut, ettei elämässä ylipäätään mikään ole varmaa. Pääasia on se, että nauttii siitä mitä tekee, ja tekee sitä mitä rakastaa. Työaika vie joka tapauksessa kolmasosan aikuisiästä, se pitää rakentaa niin, että siitä nauttii.
